EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS
Aika ja paikka
RioLive Hallituskatu 11, 90100 Oulu, FIJärjestäjä
Kuvaus
Rakastettu suomalais-ranskalainen duo Eva&Manu palaa keikkalavoille vuoden 2026 lopussa! Arvostettu suosikki-yhtye on tunnettu mm. Feet in the Water,Cinnamon Hearts sekä There is nobody like you -kappaleista, sekä valovoimaisesta ulosannistaan. Yhtye lopetti yli kymmenen vuotta kestäneen, monivivahteisen ja tyylikkään uransa Helsingin Savoy-teatteriin vuonna 2022. Tänä vuonna duo palaa tekemään hyvin erityisen joulukiertueen läpi Suomen. Konserteissa kuullaan kappaleita ja tarinoita Eva & Manun kaikilta albumeilta sekä duon valikoimia joululauluja. Aktiiviaikana tehdyistä joulukonserteista on tullut yhtyeen faneille jo perinne, jonka myötä paluukiertue joulukuun pimeään aikaan tuntuu juuri oikealta. Eva Louhivuoren ja Manu Laudicin tarina sai alkunsa monien sattumien kautta Bostonissa vuonna 2009 heidän opiskellessaan Berklee College of Musicissa. Kaksi eri puolilta Eurooppaa tullutta muusikkoa löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Mielenkiintoisen uransa aikana bändi ehti julkaista kolme albumia ja tehdä lukuisia unohtumattomia konsertteja ympäri maailman.
EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS 29,90€ Esityspäivät- 10.12.2026 20:00 Osta lippu

Osta lippu Paranna esityskokemustasiTee esityskokemuksestasi entistä elämyksellisempi RioLiven palvelukokonaisuuksien avulla!
Lue lisää